Heracles ry on Suomen vanhimpia Krav Maga-seuroja. Seurassa harjoitellaan Krav Magaa aloittelijoiden peruskursseilla sekä kokeneempien harrastajien jatkoryhmissä.
Opetus perustuu Israelista johdettuun kasainväliseen Krav Maga Global -koulutusjärjestelmään ja opetustasoihin. Seuran ohjaajat ovat liiton virallisia kouluttajia ja jatkokouluttautuvat aktiivisesti myös kansainvälisissä tapahtumissa. Seura kuuluu myös suomalaiseen SKML-lajiliittoon.
Harrastajilla on mahdollisuus osallistua molempien lajiliittojen kansallisiin ja kansainvälisiin tapahtumiin, ja seuran ohjaajilla on oikeudet myöntää molempien järjestelmien tasoarvoja.
Krav Maga on alunperin suunniteltu armeijan aseettoman taistelun menetelmäksi. Siitä laji on muotoutunut suoraviivaiseksi ja tehokkaaksi itsepuolustusmenetelmäksi myös siviilien käyttöön. Seurassa harjoitellaan toisinaan myös henkilönsuojausta, ajoneuvoissa puolustautumista ja viranomaisten voimankäyttötekniikoita.
Heracles opettaa lajia 18 vuotta täyttäneille miehille ja naisille. Krav Magan fyysinen harjoittelu kohottaa kuntoa, parantaa fyysistä suorituskykyä sekä koordinaatiota. Harjoittelu auttaa sietämään paineita, tekemään nopeita ratkaisuja sekä selviämään henkisesti haastavista elämäntilanteista.
Krav Magassa harjoitellaan yksinkertaisia ja tehokkaita tekniikoita aseellista ja aseetonta hyökkääjää vastaan.
Harjoitusten aikana läpikäydään myös seuraavia itsepuolustuksen osa-alueita:
– Turvallisuutta uhkaavat paikat ja tilanteet
– Uhkien ennakointi
– Sijoittuminen vaaratilanteessa
– Kommunikointi väkivallan uhatessa
– Itsepuolustus vaarallisissa väkivaltatilanteissa, esim. raiskaus– tai ryöstöyrityksissä